tiistai 18. marraskuuta 2014

Taka(a)-ajatuksia

"Se on niin tuhmaa muru" 

Ja niinhän se on. Vai voisiko sitä joku väittää, ettei oo tuhmaa olla kontillaan toisen edessä ja saada munaa perseeseen? Sitähän minäkin. Näinpä useita kuukausia kestäneen alkulämmittelyn, 


"Muruuu, koska saa peppua?"


jälkeen oli pakko antautua ajatukselle peppuseksistä. Eikai se voisi olla niin paha juttu? Jos en tykkäisi, niin enää koskaan antaisi persettä ja jos taas tykkäisin, niin siitähän voisi tulla uusi lisä seksielämään. Etäsuhteessa muutenkin kyllä jälleennäkemiset ovat aina yhtä seksijuhlaa. Monta kertaa päivässä, monta kertaa peräkkäin, kun ei vaan saa toisesta millään tarpeeksi. Joskus tekisi mieli omistaa koko päivä vain sille, että on jalat levällään, kontillaan ja toisen päällä nauttimassa ja ottamassa kyrpää sisäänsä. Vähän niinkuin panis varastoon tulevien erossaolopäivien varalle.

Miten tää kaikki edes johti perseen kinumiseen? Aluksihan se lähti molemmilla aivan perinteisestä "mitä mieltä oot peppuseksistä, ootko kokeillu?"-tyyppisestä jutustelusta. Jotenkin se kai on hankalaa myöntää itselleen ja toiselle, että aina se perinteinen ei vain riitä. Ei siinä, että lähetyssaarnaajassa tai ylipäätään perinteisessä "munaa pilluun" -seksissä mitään vikaa olisi, mutta uudet jutut viehättää ihmisiä aina. Ei oo paha olla kokeilunhaluinen tässäkään asiassa.

Mutta että peppua? Oonko mä niin tuhma tyttö, että antaisin ihan peppua? Otan sujuvasti suihin, imen ja nielen, joten peppu vois olla yksi aluevaltaus lisää, kirjaimellisesti. Toisaalta, onhan se kivaa kuunnella, miten toinen kinuu persettä. Jotain, mitä se voi saada vain, jos mä suostun. Tietynlainen vallan tunnehan tässä on voimissaan, kun itse päättää omasta kehostaan ja siitä, mihin sitä käytetään. Ehkä tää vallan tunteen hakeminen perseenpihtaamisesta juontaa juurensa siitä, että perusluonne mulla on seksissä enemmän alistuva, kuin dominoiva. Tykkään olla toisen armoilla, otettavana. Nautin jos mua käskytetään, näytetään kuka määrää tahdin. 


En voi kovin kauaa olla päättämätön ja pitää toista odottamassa. Antaako peppua vaiko eikö? Asia selvinnee pikimmiten.

2 kommenttia:

  1. Hei ja kiitos tästä blogivinkistä!
    Kiinnostavalta kuulostaa, seuraavia juttuja odotellen. ;)

    (Peppujutut on jees, enpä voi siis kuin suositella. Hyvät alkulämmittelyt vaan ensin! Ja hei, miehiltäkin peppu löytyy...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja tervetuloa seuraamaan! Miehenkin peppu tullaan ottamaan ehdottomasti huomioon. ;)

      Poista